Kuvitustyyli

Graafinen ja yksinkertainen lastenkirja

Suuria värialueita, teräviä reunoja, vain vähän värejä ja hahmoja, jotka tunnistaa heti. ”Graafinen ja yksinkertainen” on kuvaileva yhteisnimi, joka ei viittaa yhteen koulukuntaan eikä maahan. Se on tapa suhtautua muotoon, joka siirtyi graafisesta suunnittelusta kuvakirjaan 1900-luvulla.

Katso kirja tällä tyylillä

Lue koko tarina ilmaiseksiSama tyyli koko kirjassaE-kirja 5,00 €

Esimerkkikuva, tyyli Graafinen ja yksinkertainen — Selkeät muodot, vähän yksityiskohtia ja vahvat värilaikut: helppolukuinen pienimmillekin

Alkuperä

Kun graafinen suunnittelu tuli kuvakirjaan

Tällä kuvakielellä ei ole yhtä tekijää eikä kotiseutua. Nimitys kokoaa yhteen kuvat, joissa muodot on yksinkertaistettu, pinnat ovat selkeitä ja sivun jako on valittu tarkoituksella. Mikään yksittäinen materiaali ei sitä määrää: yksinkertaistus voi syntyä leikatusta paperista, maalatuista pinnoista tai digitaalisista muodoista. Tärkeintä on muotojen suhde toisiinsa: mikä siluetti tunnistetaan heti, mikä väri kantaa tapahtumaa ja kuinka paljon taustaa kohtaus tarvitsee.

Taidehistorioitsija Raquel Garrido Martos kuvaa, miten tämä vakiintui kuvakirjaan. Yhdysvaltalaista kuvakirjamarkkinaa leimasi 1950-luvulla luonnonmukainen kuvitus. Vuosikymmenen loppupuolella kaksi New Yorkin mainos- ja suunnittelumaailman ammattilaista siirsi värin, pinnan ja abstraktion lastenkirjaan. Paul Rand julkaisi vuonna 1956 kirjan I Know a Lot of Things, jonka tekstit kirjoitti hänen vaimonsa Ann Rand, ja vuonna 1957 sitä seurasi Sparkle and Spin. Leo Lionni, joka toimi Fortune-lehden taiteellisena johtajana vuodesta 1948 vuoteen 1960, julkaisi vuonna 1959 kirjan Little Blue and Little Yellow. Rytmin, yksinkertaisen tapahtuman ja hahmojen sijoittelun sivulle Lionni itse kertoi myöhemmin oppineensa Fortunen numeroiden parissa.

Tämä linja ei silti ole amerikkalainen. Lionni syntyi vuonna 1910 Amsterdamissa, muutti Yhdysvaltoihin 1939 ja Italiaan 1960. New Yorkin suunnittelu sai noina vuosina Garrido Martosin mukaan vaikutteita eurooppalaisista suuntauksista, kuten konstruktivismista ja Bauhausista. Varhainen edeltäjä on El Lissitzky, joka teki vuonna 1922 teoksen Pro dva kvadrata (”Suprematistinen tarina kahdesta neliöstä kuudessa konstruktiossa”), kirjan, jonka henkilöt ovat neliöitä ja ympyröitä. Samoihin aikoihin Milanossa työskenteli Bruno Munari, joka yhdisti kirjassa Nella notte buia (1956) erilaisia papereita ja leikattuja aukkoja kirjaksi, jota tutkitaan kuin esinettä.

Eric Carle tuli myös graafisesta suunnittelusta ja oppi Lionnilta värin ja kollaasin käyttöä. Hänen tekniikkansa on paperikollaasi, jolle Sagalinolla on oma tyylinsä, Paperikollaasi. Siksi hän esiintyy tässä vain läheisenä vertailukohtana. Sagalinon kuvat ovat nykyaikainen sovellus tästä tavasta käsitellä muotoa, eivätkä ne jäljittele yhtäkään kirjaa tai taiteilijaa. Ne on tehty tasaisista, sileistä muodoista, ei paperista.

Tyylin muokkaajat

Tyylin takana olevat nimet

Paul Rand
I Know a Lot of Things, tekstit Ann Rand, 1956
Mainos- ja graafisen suunnittelun ammattilainen toi julisteen ja ilmoituksen keinot kuvakirjaan: tasaiset värit, vahvat kontrastit ja yksinkertaiset muodot.
Leo Lionni
Little Blue and Little Yellow, 1959
Fortunen taiteellisena johtajana pinnan, rytmin ja sivun sommittelun oppinut Lionnista tuli yksi kuvakirjan tärkeimmistä tekijöistä, ja hän teki yli neljäkymmentä kirjaa.
Bruno Munari
Nella notte buia, 1956
Milanolainen taiteilija ja suunnittelija ajatteli kuvakirjan esineeksi, joka koostuu erilaisista papereista ja leikkauksista ja jonka kuvat ovat yksinkertaisia.
El Lissitzky
Pro dva kvadrata (Suprematistinen tarina kahdesta neliöstä kuudessa konstruktiossa), 1922
Varhainen edeltäjä: kirja, jonka henkilöinä ovat geometriset muodot ja joka tuskin koskaan päätyi kirjakauppoihin.

Tunnuspiirteet

Näin tunnistat graafisen ja yksinkertaisen tyylin

Suuret yksivärisiä pintoja, joiden reunat ovat teräviä ja joissa ei ole sävyjen liukuja eikä pehmeää varjoa.
Vain muutama väri, jotka kulkevat läpi koko kirjan. Esimerkkikuvassa ne ovat vihreä, sininen, oranssi ja kerma.
Hahmot rakennetaan yksinkertaisista perusmuodoista: pyöreä pää, pistesilmät, ei kasvojen muotoilua.
Puut ja kasvit syntyvät muutamasta toistuvasta muodosta, kuten kolmioista ja ympyröistä, lehvästön sijaan.
Terävät siluetit ja rauhalliset pinnat: hahmo erottuu taustasta hyvin, mutta tilavuutta ja valon leikkiä ei ole.

Mihin se sopii

Mihin tarinoihin tyyli sopii

Tyyli sopii hyvin tarinoihin, joissa on selkeä tapahtuma: eläimet, luonto, polut ja arjen tilanteet. Kun siluetit ja väripinnat ovat etualalla, päähenkilö löytyy jokaiselta sivulta nopeasti, ja rauhalliset pinnat jättävät katseelle tilaa.

Lapsen tunnistaa kampauksesta, hiusten väristä, vaatteista ja erottuvista piirteistä, kuten silmälaseista. Pistesilmillä ja ilman kasvojen muotoilua hienovaraiset ilmeet voi vain vihjata. Jos tarina elää hiljaisista tunteista, akvarelli tai tussi palvelee sitä paremmin.

Paperikollaasiin verrattuna tässä tyylissä pinnat ovat sileitä, eikä leikkauksen reunoja tai paperin pintaa näy. Toimituksellisena arviona: tyyli sopii noin kaksivuotiaasta alkaen ja kulkee mukana esikouluikään asti.

Lue ilmaiseksi tarina tällä tyylillä

Kysymyksiä

Hyvä tietää

Onko graafinen ja yksinkertainen amerikkalainen tyyli?

Ei ole. Nimitys on yhteisnimi 1900-luvun yksinkertaiselle, graafisesti ajattelevalle kuvakirjakuvitukselle. Rand ja Lionni työskentelivät New Yorkissa, Lionni muutti myöhemmin Italiaan, Munari työskenteli Milanossa, ja varhainen edeltäjä El Lissitzky on 1920-luvulta.

Mitä eroa on paperikollaasiin?

Kollaasi elää materiaalista: leikkausreunat, limittäisyys ja maalatun paperin pinta näkyvät. Graafisessa ja yksinkertaisessa tyylissä on kyse siitä, miten pinta on piirretty, ja kuvat näyttävät sileiltä ilman materiaalin jälkiä. Eric Carle paperikollaaseineen kuuluu kollaasin piiriin ja esiintyy tässä vain läheisenä vertailukohtana.

Jäljittelevätkö kuvat Randia, Lionnia tai Munaria?

Eivät jäljittele. Ne siirtävät tavan käsitellä muotoa nykyaikaiseen lastenkirjaan: suuria pintoja, vähän värejä ja yksinkertaisia hahmoja. Mitään yksittäistä kirjaa tai taiteilijaa ei kopioida.

Minkä ikäiselle tyyli sopii?

Arviona kaksivuotiaasta alkaen. Terävät siluetit ja vähäiset yksityiskohdat hahmottuvat nopeasti. Isommille lapsille tyyli toimii yhä, jos tarina nojaa enemmän tapahtumaan kuin hienovaraisiin ilmeisiin.

Pysyykö tyyli koko kirjan läpi?

Pysyy. Kaikki 14 aukeamaa kuvitetaan valitsemassasi tyylissä, samoin kansi ja päähenkilön muotokuva.

Lähteet

1.Raquel Garrido Martos: Rand y Lionni. La irrupción del diseño gráfico y la abstracción en el álbum infantil. EME Experimental Illustration, Art & Design 14, 2026, s. 92-105. (espanjaksi)Perustuu lähteisiin: Rand ja Lionni toivat 1950-luvun lopulla graafisen suunnittelun keinot kuvakirjaan; teosten I Know a Lot of Things, Sparkle and Spin ja Little Blue and Little Yellow ajoitukset; Lissitzkyn kirja vuodelta 1922; Munarin kirjat edeltäjinä; Carle oppi Lionnilta.
2.Eric Carle Museum of Picture Book Art: Creative Connections, The Art of Eric Carle and Leo Lionni, näyttely 2006. (englanniksi)Perustuu lähteisiin: Carlen ja Lionnin varhainen ura graafisessa suunnittelussa näkyy heidän kirjojensa voimakkaassa yksinkertaisuudessa ja tyylikkäässä muototajussa.
3.Illustration History: Leo Lionni. (englanniksi)Perustuu lähteisiin: Lionni syntyi 1910 Amsterdamissa ja oli Fortunen taiteellinen johtaja vuosina 1948-1960; hänen ensimmäinen kuvakirjansa ilmestyi 1959; vuonna 1960 hän palasi Italiaan.
4.Paul Rand Design: I Know a Lot of Things (1956). (englanniksi)Perustuu lähteisiin: Kirja ilmestyi 1956 Annin ja Paul Randin ensimmäisenä yhteisenä lastenkirjana.
5.Corraini Edizioni: Bruno Munari, Nella notte buia (luettelomerkintä). (italiaksi)Perustuu lähteisiin: Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1956 pienenä painoksena ja julkaistiin uudelleen 1996; sivut ovat erilaisia papereita, joissa on reikiä ja leikattuja aukkoja.
6.Wikipedia: Bruno Munari. (englanniksi)Perustuu lähteisiin: Munari (1907-1998) syntyi Milanossa, toimi taiteilijana ja suunnittelijana ja teki lastenkirjoja, muun muassa Nella notte buia (1956).