Ukiyo-e-vaikutteinen lastenkirja

Ukiyo-e syntyi 1600-luvulla Edossa, nykyisessä Tokiossa. Kaupunki kasvoi, sen kauppiailla oli rahaa ja vapaa-aikaa, ja he halusivat kuvia ympäristöstään: teatterista, muodista, huvikortteleista ja myöhemmin myös maisemista. Puupiirros on tekniikka, ukiyo-e kuvaperinne, joka käytti sitä vuosisatojen ajan. Koska arkit painettiin, moni pystyi ostamaan niitä: Asian Art Museumin mukaan yhdestä laattasarjasta saatiin useita tuhansia vedoksia.

Klassinen painokuva oli ryhmätyö. Kustantaja johti hanketta: hän arvioi markkinat, tilasi työn taiteilijalta, valvoi valmistusta ja hoiti jakelun. Taiteilija piirsi mallin mustalla musteella ohuelle paperille. Kaivertaja siirsi piirroksen kirsikkapuulaattaan ja leikkasi puun viivojen ympäriltä pois. Lopuksi painaja levitti värit paperille. Piirtäjä ei osallistunut itse painamiseen, ja osa lopputuloksesta ratkesi vasta työpajassa.

Monivärisessä arkissa, nishiki-e:ssä, jokaista väriä varten leikattiin oma laatta. Pienet kohdistusmerkit, kento, pitivät paperin samassa paikassa jokaisella painokerralla, jolloin viivat ja värialueet osuivat täsmälleen päällekkäin. Asian Art Museumin mukaan keskivertoinen arkki vaati vähintään noin kymmenen painokertaa. Kohdistusmerkeistä tuli luotettava tekniikka 1700-luvun puolivälissä, ja Suzuki Harunobu otti käyttöön kaikkien värien painamisen noin vuonna 1765.

1800-luvulla maisema nousi keskiöön. Katsushika Hokusai painatti 1830-luvun alussa sarjansa Fugaku sanjūrokkei (”Kolmekymmentäkuusi näkymää Fuji-vuorelle”), joka kasvoi myöhemmin 46 arkkiin. Siinä hän käytti runsaasti preussinsinistä, pigmenttiä, joka oli vastikään tullut Japaniin Euroopasta. Utagawa Hiroshigelta on peräisin Meisho Edo hyakkei (”Sata kuuluisaa näkymää Edosta”). Irtoarkkien lisäksi painettiin myös kirjoja: ehon, japaninkielinen sana kuvakirjalle, tarkoittaa suppeassa merkityksessä Edo-kauden puupiirroksin painettuja niteitä. Smithsonian Libraries säilyttää yli tuhatta tällaista nidettä, monissa Hokusain ja Hiroshigen kuvia. Hokusain Hokusai manga käsittää viisitoista nidettä, jotka julkaistiin Nagoyassa vuosina 1814–1878.

Sagalinon tekemä on siirtymä nykyaikaan. Kuvamme syntyvät digitaalisesti yhtenä kuvana, ei erillisinä laattoina, jotka painettaisiin päällekkäin väri kerrallaan. Olemme ottaneet perinteen muotopiirteet: tummat ääriviivat, rauhalliset pinnat, kerroksiset maisemat, aaltoilevat viivat ja paletin, joka ulottuu indigosta ruosteenpunaiseen. Puun syyt ja paperin kuidut on jäljitelty pinnan rakenteena. Siksi tyyliä kutsutaan ukiyo-e-vaikutteiseksi.